Nyt kaikki Jyväskylän Scandic-hotellit joutsenmerkittyjä.
Jyväskylän Scandic-hotellit ovat käyneet läpi kevään aikana mittavaa Joutsenmerkki-prosessia. Suomen ensimmäisen joutsenmerkityn Scandic-hotellin eli Scandic Jyväskylä Stationin lisäksi Joutsenmerkin ovat nyt saavuttaneet myös Scandic Jyväskylä City sekä Scandic Laajavuori. Scandic Laajavuori on ensimmäinen kylpylähotelli, jonka hotellitoiminnalle myönnetään Joutsenmerkki. Jyväskylän Scandic-hotelleissa keskitytään tänä vuonna erityisesti ruokahävikin ja sekajätteen minimointiin.
Scandic on valinnut ympäristömerkikseen Joutsenmerkin, koska sen muita ympäristömerkkejä tiukemmat kriteerit haastavat hotellit ympäristötyössä kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan.
Joutsenmerkki takaa, että hotellissa muun muassa lajitellaan ja vähennetään jätteiden määrää, tarjotaan runsaasti kasvis- ja luomuruokaa, suositaan ympäristömerkittyjä tuotteita ja palveluita sekä pidetään energian- ja vedenkulutus alhaisena. Joutsenmerkin hotelli- ja majoituspalveluiden kriteerit uusiutuivat viime vuonna, jonka mukana kriteeristöön tuli tiukennuksia ja kokonaan uusia vaatimuksia. Peräti 94 prosenttia suomalaisista tunnistaa merkin.
”Scandic Jyväskylä Stationin joutsenmerkitty toiminta on jo reilun parinkymmenen vuoden ajan ollut esikuvana alueella”, kertoo Scandic Jyväskylä Stationin ja Scandic Jyväskylä Cityn hotellinjohtaja Birgitta Siitari. ”Kaikki tiimiläiset ovat todella sitoutuneita ympäristöasioihin ja heiltä tulee jatkuvasti hyviä ideoita. Tiimiläiset osallistuvat myös kiitettävästi uusien työkavereiden perehdyttämiseen.”
”Ensimmäisenä kylpylähotellina, jonka hotellitoiminnalle myönnetään Joutsenmerkki, on Scandic Laajavuorella ilo ja kunnia olla edistämässä tärkeitä vastuullisuusarvoja, joita Joutsenmerkin myöntäminen tuo mukanaan. Kauan odotettu hakuprosessin valmiiksi saaminen on nyt maalissa ja Scandic Laajavuoren tiimi alkaa toteuttaa entistäkin parempia ratkaisuja teemaan liittyen”, iloitsee Scandic Laajavuoren hotellinjohtaja Janne Pälvimäki. ”Jatkuvan parantamisen toimintamalli otetaan nyt käyttöön uusin ajatuksin ja pyritään kaikissa ratkaisuissa kehittämään vastuullisuutta hotellissa.”
Uusia majoituselämyksiä Scandic Laajavuoressa
Kevään aikana Scandic Laajavuoressa on uudistettu 21 Superior Plus -huonetta metsäisillä näkymillä, luonnon ollessa vahvasti läsnä maisemassa. Pienenä erikoisuutena Pälvimäki kertoo, että melkeinpä joka aamu orava puuhastelee ikkunan takana aamutoimiaan samanaikaisesti hotellivieraiden kanssa. Suurin osa huoneista on perhehuoneita, joissa on vuoteet neljälle ja kerrosvuoteellisessa jopa kuudelle. Huoneet on suunnitellut tukholmalainen arkkitehtitoimisto Doos Architects. Perinteisen hotellikiinteistön henki on saatu hyvin säilymään ja jatkumaan tehdyissä uudistuksissa.
Matkailijat arvostavat vastuullisia lomia
”Jyväskylän Scandic-hotellien tekemä työ vastuullisuuden eteen on koko Keski-Suomen matkailualueen näkökulmasta esimerkillistä ja arvostamme heidän saavuttamiaan sertifikaatteja korkealle. Matkailijat, niin kotimaassa kuin ulkomailta tultaessa, haluavat tehdä matkoillaan yhä enemmän vastuullisia valintoja. Tällaisilla luotettavilla sertifikaattimerkeillä yrityksen sitoutuneisuus kestävään toimintaan saadaan viestittyä selkeästi”, toteaa Keski-Suomen alueorganisaationa toimivan Visit Jyväskylä Regionin matkailujohtaja Susanne Rasmus.
Sustainable Travel Finland viestii myös kestävästä toiminnasta
Jyväskylän keskustan Scandic-hotellit on huomioitu myös Sustainable Travel Finland -merkillä pitkäjänteisestä vastuullisuustyöstä. Visit Finlandin Sustainable Travel Finland viestii kansainvälisille matkailijoille kestävästä toiminnasta.
Scandicin tavoitteena on hakea Joutsenmerkkiä kaikkiin hotelleihinsa vuoden 2023 loppuun mennessä. Tällä hetkellä 80 prosentilla Scandicin 280 hotellista on jo Joutsenmerkki. Suomessa Joutsenmerkki on 33 Scandic-hotellilla sekä Scandicin operoimilla kansainvälisillä hotelleilla. Lisäksi Scandicin jo aiemmin joutsenmerkityt hotellit ovat käyneet läpi uudelleen sertifiointihaku-prosessia.