Scandic sopeuttaa toimintaansa koronakriisin vaikutuksiin sulkemalla hotellejaan ja ravintoloitaan väliaikaisesti
Poikkeuksellisesta tilanteesta johtuen Suomen suurin hotellioperaattori Scandic Hotels Oy sopeuttaa toimintaansa ja sulkee osan hotelleistaan väliaikaisesti. Myös avoinna olevien hotellien palveluissa on rajoituksia.
Avoinna olevat hotellit on valittu kysynnän ja keskeisen sijainnin mukaan. Scandic noudattaa viranomaisten määräyksiä ja suosituksia turvatakseen sekä vieraidensa että tiimiläistensä terveyden ja hyvinvoinnin.
”Päätös on erittäin vaikea, mutta tarpeellinen johtuen romahtaneesta kysynnästä. Näin pyrimme minimoimaan kriisin taloudelliset vaikutukset”, kertoo Scandic Hotels Oy:n toimitusjohtaja Aki Käyhkö.
Aiemmin tässä kuussa Scandic on käynyt yhteistoimintaneuvottelut hyvässä hengessä koko henkilöstönsä kanssa enimmillään 90 päivän lomautuksista ja tilapäisjärjestelyistä.
”Olen kiitollinen ja ylpeä siitä sitoutumisesta ja kovasta työstä mitä tiimiläisemme ovat näinä poikkeuksellisina aikoina osoittaneet”, Käyhkö kiittää. ”Teemme kaikkemme selvitäksemme yhdessä tästä inhimillisestä ja taloudellisesta kriisistä. Olemme valmiit avaamaan väliaikaisesti suljetut hotellit lyhyellä varoitusajalla kysynnän palatessa”, jatkaa Käyhkö.
Scandic on yhteydessä asiakkaisiin, joilla on varaus tilapäisen sulun aikana. Asiakkaille pyritään tarjoamaan korvaava vaihtoehto läheisestä avoinna olevasta hotellista.
”Olemme pahoillamme hotellien sulusta mahdollisesti aiheutuvasta haitasta, ja toivomme ymmärrystä tässä erittäin poikkeuksellisessa tilanteessa”, sanoo Käyhkö.
Scandic-hotellien ravintolat tekevät ruoka-ainelahjoituksia
Scandic Hotels sulki hotellien ravintolat jo aiemmin viranomaisohjeistuksen mukaisesti. Sulkevat hotellit ovat lahjoittaneet muun muassa jäljelle jääneitä ruoka-aineita paikallisten hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta apua tarvitseville.
Viimeisimmät tiedot avoinna olevista hotelleista sekä koronaviruksen vaikutuksista hotelleihin löytyy osoitteista: