Logotype

Varaa hotelli

ScandicyhteistyhnHelsinginjuhlaviikkojenkanssa.jpeg

Scandic yhteistyöhön Helsingin juhlaviikkojen kanssa

Uutiset | Innovaatiot & palvelutarjonta | 28 tammi, 2016 | 15:01 EET

Scandic on Helsingin juhlaviikkojen uusi yhteistyökumppani. Yhteistyö tulee ulottumaan markkinointiin, majoituksiin ja sisältöyhteistöihin. Helsingin juhlaviikkoja vietetään 19.8.–4.9.

Juhlaviikot tulee näkymään festivaalin aikana erityisesti Scandic Park -hotellissa, joka toimii festivaalin pääasiallisena yhteistyöhotellina. Yhteistyö ulottuu myös Juhlaviikkojen ohjelmistoon, ainakin kaupunkitilaan levittäytyvän projektin myötä.

”Olemme innoissamme yhteistyöstä. Haluamme olla mukana luomassa elämyksiä ja rakentamassa entistä vetovoimaisempaa kaupunkia niin matkailijoille kuin helsinkiläisillekin. Juhlaviikkojen avulla voimme lisätä huomioarvoa ja elämyksiä, jotka vahvistavat asemaamme hotellialan edelläkävijänä Suomessa”, kertoo Scandic Hotelsin toimitusjohtaja Aki Käyhkö.

“Juhlaviikot on yksi sponsoroinnin edelläkävijöistä Suomessa. On hienoa saada juuri Scandic yhteistyökumppaneittemme joukkoon. Synergioiden määrä on luontainen ja suuri. Jaamme lisäksi yhteisen tahtotilan sopimuksemme mahdollisimman monipuolisesta ja aidosta hyödyntämisestä, mikä on juuri myös sponsoroinnin tavoite”, iloitsee Juhlaviikkojen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Elina Hankkio.

Helsingin juhlaviikkoja vietetään seuraavan kerran 19.8.–4.9. Ohjelmisto julkistetaan kokonaisuudessaan 19.4.

Lisätietoja:

Kati Puukko, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Scandic Hotels Oy, puh.+358 40 563 7049, kati.puukko@scandichotels.com

Elina Hankkio, markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Helsingin juhlaviikot, puh. 040 509 5080, elina.hankkio@helsinkifestival.fi

Helsingin juhlaviikot on Pohjoismaiden merkittävin monitaidefestivaali. Vuonna 2015 festivaalin 900 tapahtumassa vieraili 295 000 kävijää. Helsingin juhlaviikkoja vietetään seuraavan kerran 19.8.–4.9.2016. Ohjelmisto julkistetaan kokonaisuudessaan 19.4. www.helsinginjuhlaviikot.fi

Scandic on Pohjoismaiden johtava hotelliketju, jolla on 230 hotellia ja lähes 42 000 hotellihuonetta seitsemässä maassa. Tavoitteenamme on asiakkaidemme viihtyminen, tulivatpa he meille majoittumaan, tapaamaan ystäviä tai tekemään töitä. Pohjoismaiden vihreimpänä hotelliketjuna keskitymme aina myös ympäristöön ja sosiaaliseen vastuuseen.www.scandichotels.fi

Images

  • ScandicyhteistyhnHelsinginjuhlaviikkojenkanssa.jpeg

Tilaa

Hyväksyn sen, että Scandic Hotels Group käsittelee henkilötietojani. Katso Scandicin käyttöehdoista ja tietosuojakäytännöstä lisätietoja siitä, kuinka käsittelemme henkilötietoja.

Kiitos. Saat sähköpostiisi viestin tilauksesi aktivoimiseksi.

Contact